Valtakunnansyyttäjän syytemääräys
Rikoslain valtakunnansyyttäjän syytemääräystä koskevan säännöksen mukaan rikosta ei saa tutkia Suomessa ilman valtakunnansyyttäjän syytemääräystä, kun rikos on tehty ulkomailla tai ulkomaalainen on tehnyt rikoksen ulkomaisessa aluksessa sen ollessa Suomen aluevesillä tai ulkomaisessa ilma-aluksessa sen ollessa Suomen ilmatilassa eikä rikos ole kohdistunut Suomeen, Suomen kansalaiseen, Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen tai suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön. Säännöksestä ilmenevän pääsäännön mukaan ulkomailla tehtyä rikosta ei saa käsitellä Suomessa ilman valtakunnansyyttäjän syytemääräystä. Säännös on prosessuaalinen syytteen nostamista koskeva vaatimus eikä siis aineellinen rikosoikeuden soveltamisalaa koskeva säännös. Vaatimus valtakunnansyyttäjän syytemääräyksestä rajoittaa samalla myös asianomistajan toissijaista syyteoikeutta. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että esitutkintalain mukaan syyttäjä päättää esitutkinnan aloittamisesta silloin, kun rikoksen tutkiminen Suomessa edellyttää rikoslaissa tarkoitettua valtakunnansyyttäjän syytemääräystä.
Rikosoikeuden soveltamisalaa koskevat säännökset mahdollistavat Suomen rikosoikeuden soveltamisen varsin laajalti. Ne koskevat myös sellaisia tapauksia, joilla ei ole kovin läheistä liityntää Suomeen. Suomen alueen ulkopuolella tehtyihin rikoksiin soveltuu samanaikaisesti useimmiten myös jonkin vieraan valtion rikosoikeus, josta seuraa ns. positiivinen toimivaltakonflikti. Olisi ongelmallista, jos syytteen nostaminen kaikista ulkomailla tehdyistä rikoksista olisi pakollista ainoastaan siitä syystä, että ne kuuluvat kansallisen rikoslain alaisuuteen. Rikoslain abstrakti soveltuvuus ei voikaan johtaa aina myös konkreettiseen soveltamiseen. Ulkomailla tehdyt rikokset edellyttävät täten jonkinlaista lisäpunnintaa. Tästä syystä on nähty tarpeellisena menettely, jossa tapauksittain harkitaan, onko rangaistusvaatimuksen esittäminen Suomessa tarkoituksenmukaista.
Tämä kyseinen mekanismi muodostaa eräänlaisen harkinnanvaraisen syyttämispakon ja mahdollistaa sen, että kansallisen rikoslain laaja soveltuvuus voidaan yksittäistapauksessa prosessuaalisesti oikaista ja että mahdolliset toimivaltakonfliktit voidaan siten huomioida, kun päätetään syytteen nostamisesta. Kaikkien niiden rikosten joukosta, jotka periaatteessa kuuluvat Suomen rikosoikeuden alaisuuteen, syyte tulisi nostaa ainoastaan niiden rikosten osalta, jotka koskevat Suomen intressejä riittävän läheisesti, tai jos tämä on muuten soveliasta. Pyrkimyksenä tulisi olla oikeudenkäynnin suuntaaminen siihen valtioon, jolla on parhaimmat edellytykset tehokkaalle ja oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille. Punninnassa huomioon otettavista kriteereistä ei ole olemassa selkeää sääntelyä, vaan arviointi on tehtävä tapauskohtaisesti. Huomioon tulisi ainakin ottaa seikat kuten rikoksen vakavuus ja yhteys Suomeen, todistusaineiston sijainti ja muiden toimivaltaisten valtioiden mahdollisuudet tehokkaalle ja oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille sekä tekijän ja mahdollisten asianomistajien intressit.
Säännöksessä on lueteltuna myös poikkeuksia pääsääntöön, eli tilanteita, jolloin valtakunnansyyttäjän määräystä ei tarvita. Säännöksen mukaan valtakunnansyyttäjän määräys ei ole tarpeen, jos rikoksen on tehnyt Suomen kansalainen tai siihen rinnastettava henkilö, ja se on kohdistunut Suomeen, Suomen kansalaiseen, Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen tai suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön. Määräys ei ole tarpeen myöskään silloin, jos rikos on tehty Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa ja tekopaikan asianomainen syyttäjä on esittänyt pyynnön rikoksen käsittelemisestä suomalaisessa tuomioistuimessa tai jos rikos on tehty suomalaisessa aluksessa sen ollessa aavalla merellä tai millekään valtiolle kuulumattomalla alueella taikka suomalaisessa ilma-aluksessa sen ollessa tällaisella alueella tai sen yläpuolella. Määräystä ei tarvita myöskään, jos rikos on tehty aluksessa tai ilma-aluksessa ja sen ollessa säännöllisessä liikenteessä Suomessa olevien paikkakuntien tai Suomessa olevan ja Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa olevan paikkakunnan välillä tai jos rikos on käsiteltävä sotilasoikeudenkäyntilain mukaisena rikosasiana tai syytteen nostamisesta lain mukaan määrää tasavallan presidentti tai eduskunta.
Ulkomainen tuomio
Suomessa ei saa nostaa syytettä teosta, josta on jo tekopaikan valtiossa tai toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa annettu lainvoimainen tuomio ja syyte on hylätty, syytetty on todettu syylliseksi, mutta jätetty rangaistukseen tuomitsematta, tuomittu seuraamus on pantu täytäntöön tai sen täytäntöönpano on kesken taikka tuomittu seuraamus on tuomioistuinvaltion lain mukaan rauennut. Sen estämättä, mitä edellä säädetään, valtakunnansyyttäjä saa määrätä syytteen nostettavaksi Suomessa, jos ulkomailla annettu tuomio ei perustu Suomen viranomaisen esittämään pyyntöön tai rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaan pyyntöön, johon Suomen viranomaiset ovat suostuneet ja rikoksen katsotaan kohdistuneen Suomeen, rikos on virkarikos tai sotilasrikos, rikos on kansainvälinen rikos tai rikos katsotaan tehdyksi Suomessa. Valtakunnansyyttäjä ei kuitenkaan saa määrätä syytettä nostettavaksi rikoksesta, joka on tehty osittain tuomion antaneen Euroopan unionin jäsenvaltion alueella.
Säännös antaa lähtökohtaisesti myös ulkomaiselle lainvoimaiselle tuomiolle negatiivisen oikeusvoimavaikutuksen, eli tuomio estää saman asian käsittelemisen suomalaisessa tuomioistuimessa. Taustalla on myös ne bis in idem –kielto, eli kahdesti syyttämisen kielto, jonka rajat ylittävästä ulottuvuudesta säädetään etenkin Schengenin yleissopimuksessa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjassa. Ulkomaisten tuomioiden huomioon ottamisesta säädetään myös muun muassa Euroopan neuvoston yleissopimuksissa rikostuomioiden kansainvälisestä pätevyydestä ja rikosoikeudenkäynnin siirtämisestä, joihin Suomi ei kuitenkaan ole liittynyt.
Säännöksen pääsääntönä on, että ulkomailla tehtyä tekoa ei saa ottaa Suomessa käsiteltäväksi, jos siitä on joko tekopaikan valtiossa tai toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa annettu lainvoimainen tuomio. EU-jäsenvaltioiden ja kolmansien valtioiden tuomioille annetaan siis osittain eriarvoinen estevaikutus. EU-jäsenvaltiossa annettu tuomio on esteenä asian uudelleen tutkimiselle Suomessa myös, kun tämä valtio on perustanut toimivaltansa johonkin ekstraterritoriaaliseen liittymäkohtaan, kun taas kolmansien valtioiden osalta vaaditaan, että toimivalta on perustunut alueperiaatteeseen. Erottelu johtuu vuoden 1995 yleissopimuksesta Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta, mutta myös Schengenin yleissopimus edellyttää lähtökohtaisesti, että sopimusvaltiot suovat toistensa tuomioille estevaikutuksen.
Ulkomaisen tuomion estevaikutuksen edellytyksenä on, että tuomiossa on riittävästi otettu kantaa jutun tosiasioihin sekä tekijän syyllisyyteen. Estevaikutusta ei siten synny esimerkiksi silloin, jos juttu on jätetty tutkimatta ainoastaan prosessuaalisista syistä. Estevaikutus ei kytkeydy ainoastaan langetettaviin tuomioihin, vaan tällainen vaikutus syntyy myös, jos rikoksesta epäiltyä vastaan nostettu syyte on hylätty tai syytetty on todettu syylliseksi, mutta jätetty rangaistukseen tuomitsematta. Langettavien tuomioiden osalta lisäksi vaaditaan, että tuomittu seuraamus on täytäntöönpantu tai täytäntöönpano on kesken. Jos tuomitun seuraamuksen täytäntöönpanoa ei sitä vastoin ole edes aloitettu siitä syystä, että tuomittu on ennen seuraamuksen täytäntöönpanon aloittamista paennut toiseen valtioon, ei tuomio ole esteenä syytteen nostamiselle. Tämän vaatimuksen tarkoituksena on muun muassa estää se, että yhdessä valtiossa lainvoimaisen tuomion saanutta henkilöä ei voitaisi enää syyttää samasta teosta toisessa valtiossa ja että henkilö jäisi rankaisematta silloin, kun ensimmäinen valtio ei ole huolehtinut teosta seuraavan rangaistuksen täytäntöönpanosta. Myös seuraamuksen raukeaminen tuomioistuinvaltion lain mukaan on esteenä syytteen nostamiselle. Raukeamisen syynä voi olla esimerkiksi vanhentuminen tai armahdus.
Ulkomaisesta lainvoimaisesta tuomiosta huolimatta valtakunnansyyttäjä saa määrätä syytteen nostettavaksi, jos kyseessä on jokin edellä mainittu tapaus, eikä ulkomailla annettu tuomio perustu Suomen viranomaisen pyyntöön tai rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaan pyyntöön, johon Suomen viranomaiset ovat suostuneet. Tässä suhteessa ei tehdä eroa EU-jäsenvaltioissa ja kolmansissa valtioissa annettujen tuomioiden välillä. Asian uudelleen käsittelyyn ottaminen Suomessa voi olla hyväksyttyä esimerkiksi silloin, kun ulkomaisessa oikeudenkäynnissä ei ole riittävästi otettu huomioon suomalaisia intressejä tai kun kyse on ollut näennäisoikeudenkäynnistä. Mahdollista on myös, että rikos on tuomioistuinvaltion etujen mukainen tai jopa tehty sen eduksi, eikä oikeudenkäyntiä voida siitä syystä pitää puolueettomana tai sen lopputulosta hyväksyttävänä Suomen kannalta.
Mikäli kaipaat apua rikoslain soveltamisalaan liittyen, ota yhteyttä osaaviin rikoslakimiehiimme.
Rikoslaki (39/1889) Luku 1
Esitutkintalaki (805/2011)