Menettämisseuraamus
Rikoslain huumausaineita koskevassa luvussa on säännös rikoksen kohteena olevien huumausaineiden tuomitsemisesta valtiolle menetetyksi. Säännöksen mukaan valtiolle menetetyksi on tuomittava välineet, tarvikkeet tai aineet, joita on käytetty rikoslain huumausaineita koskevassa luvussa tarkoitetun rikoksen tekemiseen tai jotka on tähän tarkoitukseen hankittu. Lisäksi valtiolle on tuomittava menetetyksi huumausainerikoksen edistämisellä tai edistettävällä rikoksella saadut varat siinäkin tapauksessa, että teko on rangaistava huumausainerikoksena tai törkeänä huumausainerikoksena. Varojen menettämiseen on tuomittava rahoittaja, rahoituksen vastaanottaja tai kumpikin yhteisvastuullisesti. Muutoin on noudatettava sitä, mitä rikoslain menettämisseuraamuksia koskevassa luvussa säädetään.
Menettämisseuraamus eli konfiskaatio tarkoittaa rikoksen johdosta tapahtuvaa omaisuuden korvauksetonta menettämistä valtiolle. Oikeudelliselta luonteeltaan konfiskaatio ei ole rangaistus, vaan muu rikosoikeudellinen seuraamus. Toisinaan sitä pidetään myös turvaamistoimena. Menettämisseuraamuksella ehkäistään rikosten tekemistä tai estetään rikoksesta aiheutuvaa hyötyä. Jotta menettämisseuraamus voidaan määrätä, on henkilön tullut tehdä rangaistavaksi säädetty teko, joko tahallisena tai tuottamuksellisena. Tämän lisäksi menettämisseuraamus voi tulla kyseeseen rangaistavan rikoksen yrityksen tai valmistelun yhteydessä. Menetettäväksi voidaan määrätä taloudellinen hyöty, rikoksentekoväline sekä arvo.
Rikoksen kohteena ollut huumausaine on säännöksen mukaan tuomittava aina valtiolle menetetyksi. Säännös koskee sitä huume-erää, joka on löytynyt tai muuten saatu takavarikoitua. Se henkilö, jolta huumausaine saadaan takavarikoiduksi, kärsii tällä tavoin taloudellisen menetyksen maksettuaan aineesta myyjälle. Ongelmallinen tilanne voi muodostua silloin, kun huumetta ei ole takavarikoitu, mutta poliisitutkinnassa tulee ilmi, että sitä on esimerkiksi käytetty, salakuljetettu tai myyty. Huumausaineen arvokonfiskaatio voi tulla kyseeseen vain poikkeuksellisesti. Huumausaineen arvo voidaan tuomita valtiolle menetetyksi vain silloin, jos huumausaine on kätketty tai sitä ei muutoin tavoiteta. Tällainen arvokonfiskaatio ei kuitenkaan ole pakollinen, vaan se voidaan tuomita täysimääräisenä tai osittaisena taikka jättää tuomitsematta.
Jos vastaaja saattaa todennäköiseksi, että huumausaine on hävitetty tai käytetty, ei arvoa tuomita menetetyksi valtiolle. Käytännössä valtiolle ei tuomita menetetyksi esimerkiksi itse käytetyn tai käyttäjälle myydyn tai muuten luovutetun huumeen arvoa. Sen sijaan kuitenkin myyntitapauksessa myynnillä saatu voitto, eli yleensä myynti- ja osto- tai valmistushinnan erotus, voidaan tuomita valtiolle menetetyksi rikoshyötynä. Jos esimerkiksi huumekauppias on ostanut huumeita 200 euron arvolla ja myynyt ne 500 eurolla, valtiolle tuomitaan menetetyksi 300 euron rikoshyöty. Huumeen ostoarvoa ei siis tuomita valtiolle menetetyksi, ellei myyntiä ole tehty menettämisseuraamuksen välttämistarkoituksessa.
KKO 2004:73
Tapauksessa vastaaja oli myynyt ”ystävänkauppana” laittomasti maahan tuodut lääkevalmisteet samalla hintaa kuin hän ne oli hankkinut. Hovioikeus katsoi, että laittomasti maahantuotujen lääkevalmisteiden hankkiminen oli jo sellaisenaan rikos, jonka tekemisestä aiheutuneita kustannuksia ei voida vähentää rikoksella saadun taloudellisen hyödyn määrän arvioinnissa. Korkein oikeus katsoi, että rikoksen tekijälleen tuottamaa ja valtiolle menetettävää taloudellista hyötyä laskettaessa ei otettu huomioon lääkevalmisteiden hankintahintaa. Säännöksen mukaan myös huumausainerikoksen edistämiseen käytetyt varat on tuomittava valtiolle menetetyiksi. Pakollinen menettämisseuraamus koskee rahoitusta riippumatta siitä, onko teko rangaistava huumausainerikoksen edistämisenä tai esimerkiksi yllytyksenä tai avunantona huumausainerikokseen. Jos varat on jo ehditty käyttää huumeisiin, tuomitaan menetetyksi vain ostetut huumeet, poikkeustapauksessa niiden arvo tai, jos huumeet on jo myyty eteenpäin, rikoshyöty. Varat on tuomittava valtiolle menetetyksi riippumatta siitä, ovatko ne rahoituksen saajan vai rahoittajan hallussa. Jos varojen haltija on mahdollista selvittää, tämä tulee tuomita menettämisseuraamukseen. Jos tästä ei ole saatavissa tietoa selvityksenkään avulla, rahoittaja ja rahoituksen vastaanottaja tuomitaan yhteisvastuullisesti menettämisseuraamukseen. Sen sijaan kiellettyä on sellainen menettely, jossa sekä rahoituksen saaja että rahoittaja tuomittaisiin kumpikin erikseen maksamaan valtiolle rahoituksen määrä. Säännöksen mukaan huumausainerikoksen tekovälineet, tarvikkeet ja aineet on tuomittava valtiolle menetetyiksi. Välinekonfiskaatio ei edellytä sitä, että välineet olisi hankittu yksinomaan tai pääasiallisesti huumausainerikoksen tekemistä varten. Tällaisia välineitä voivat olla esimerkiksi huumausaineen valmistus- tai kuljetuslaitteet, vaa’at tai injektioruiskut sekä hasispiiput. Menettämisseuraamus koskee varsinaisten huumausainerikosten lisäksi myös edistämistä sekä valmistelua. Välineitä koskeva menettämisseuraamus voi yksittäistapauksessa olla tuomittavan olosuhteisiin ja hänen syykseen luettuun menettelyyn nähden kohtuuton. Tuomioistuin voi kohtuullistaa rikoksentekovälineiden, tarvikkeiden taikka varojen konfiskaatiota. Tuomioistuin voi jättää menettämisseuraamuksen kokonaan tuomitsematta, tuomita arvokonfiskaation esinekonfiskaation sijasta taikka rajata menettämisseuraamuksen koskemaan vain osaa omaisuudesta tai sen arvosta. Oikeushenkilön rangaistusvastuu Tämänhetkinen oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskeva sääntely on seurausta EU:n huumausainepuitepäätöksen täytäntöönpanosta. Puitepäätökset sisältävät säännönmukaisesti artiklan, jonka mukaan jäsenvaltioilla on velvollisuus huolehtia oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottamisesta puitepäätöksessä tarkoitettuihin tekoihin. Rikoslain oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevan säännöksen mukaan huumausainerikokseen, törkeään huumausainerikokseen, huumausainerikoksen valmisteluun, huumausainerikoksen edistämiseen ja törkeään huumausainerikoksen edistämiseen sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään. Oikeushenkilön rangaistusvastuu on
siis ulotettu kaikkiin rikoslain huumausaineita koskevassa luvussa tarkoitettuihin rikoksiin lukuun ottamatta huumausaineen käyttörikosta. Huumausaineen käyttörikos on tyypillisesti luonnollisen henkilön tekemä teko, joten oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottaminen sitä koskevaksi on nähty tarpeettomana. Sen sijaan esimerkiksi huumausaineiden salakuljetus tai levittäminen voi tapahtua oikeushenkilön puitteissa. Toimenpiteistä luopuminen Huumausaineen käytöstä ja huumausaineen käyttöön liittyvästä muusta rikoslain huumausaineita koskevassa luvussa mainitusta rikoksesta voidaan, sen lisäksi, mitä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa tai rikoslaissa säädetään, jättää syyte nostamatta tai rangaistus tuomitsematta. Tämä voi tapahtua silloin, jos epäiltyä rikosta tai rikosta on huumausaineen määrä ja laatu, käyttötilanne sekä olosuhteet muutoinkin huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Syyte voidaan myös jättää nostamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos rikoksesta epäilty tai tekijä on hakeutunut sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymään hoitoon. Huumausainerikoksiin soveltuvat yleiset syyttämättä jättämisperusteet. Syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta esimerkiksi, jos rikos on vähäinen, alle 18-vuotiaan tekijän rikoksesta tuomittaisiin korkeintaan kuusi kuukautta vankeutta tai jos oikeudenkäynti ja rangaistus olisivat kohtuuttomia. Lisäksi syyttäjä voi jättää rikosvyyhdin vähäisimmistä rikoksista syyttämättä, jos niillä ei olisi kokonaisrangaistuksen määrään olennaista merkitystä. Jos alaikäisen rikoksentekijän katsotaan tehneen rikoksen ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta, toimenpiteistä voidaan luopua tekijän iän perusteella, vaikka tehty rikos ei olisikaan vähäinen. Kohtuuttomuusperusteen soveltamisessa tulee ottaa huomioon sanktiokumulaatio. Käytännössä huumeiden käyttäjä on jätetty syyttämättä ja rangaistukseen tuomitsematta etenkin silloin, kun kyseessä on vanki, jolle on jo samasta asiasta määrätty kurinpitorangaistus vankilassa. Lisäksi kohtuuttomuusperustetta on sovellettu tietyissä tapauksissa, joissa rikoksesta epäilty tai vastaaja on ollut vakavasti sairaana, vammautunut tai itsemurha-aikeissa. Ns. konkurrenssiperuste liittyy puolestaan tilanteisiin, joissa huumausainerikoksesta tuomittava rangaistus ei vaikuttaisi olennaisesti kokonaisrangaistukseen ja syyttäjä voi tehdä syyttämättä jättämispäätöksellä pääkäsittelyn kannalta tarpeelliset rajaukset. Syyttämättäjättämispäätöksistä tehdään merkittävä osa myös vähäisyysperusteella. Toisaalta omaa käyttöä koskeva erityinen toimenpiteistä luopumissäännös koskee samalla myös teon vähäisyyttä. Ennen kaikkea tällöin on kyse pienimuotoisesta kannabiksen ja lääkkeiden käytöstä. Myös huumausaineen luovutus pienehkössä seurueessa tuttavien kesken katsotaan usein vähäiseksi. Lisäksi omaan käyttöön tapahtuva mietojen huumausaineiden salakuljetus jää usein syyttämättä. KKO 2003:62
Tapauksessa A oli tuomittu rikoslain 50 luvun 2a§ nojalla huumausaineen käyttörikoksesta 65 päiväsakkoon sen johdosta, että hän oli 1.1.-19.6.2001 laittomasti käyttänyt hasista noin kolme grammaa viikossa ja yhteensä noin 75 grammaa kyseisen
vuoden aikana. A oli ostanut aineen pienissä määrissä. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, pitäisikö A jättää teostaan rangaistukseen tuomitsematta tai pitäisikö hänelle tuomittua sakkorangaistusta alentaa. Korkein oikeus katsoi, että A:n syyksi luettu huumausaineen käyttö ei ollut vähäistä ja satunnaista, vaan se on ollut säännöllistä ja jatkuvaa, eikä A:ta sen vuoksi ole syytä jättää rangaistukseen tuomitsematta. Korkein oikeus katsoi, ottaen huomioon erityisesti käytetyn huumausaineen laatu, kulloinkin käytetty määrä ja käytön jatkuvuus sekä tekijän oma-aloitteisesta pyrkimyksestä estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka edistää rikoksensa selvittämistä johtuva lieventämisperuste, että oikeudenmukainen rangaistus A:n rikoksesta on 30 päiväsakkoa. Mikäli kaipaat apua huumausainerikoksiin liittyen, ota yhteyttä osaaviin lakimiehiimme!
Rikoslaki (39/1889) Luku 50
Huumausainelaki (373/2008)
KKO 2004:73
KKO 2003:62
Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa (689/1997)