Rikosoikeudellista toimivaltaa sääntelevät normit ovat osa kunkin valtion kansallista oikeutta. Toimivaltanormit eroavat muista rikosoikeudellisista normeista ainoastaan siten, että ne sääntelevät tapauksia, jotka saattavat koskettaa muita valtioita tai kansainvälistä yhteisöä. Käytännössä rikosoikeudelliset toimivaltanormit ajankohtaistuvat tapauksissa, joissa epäilty rikos on tehty Suomen rajojen ulkopuolella. Suomen rikosoikeudellista toimivaltaa koskevat normit ovat osa Suomen sisäistä oikeutta, vaikka niitä rajoittavatkin kansainvälisen oikeuden asettamat standardit. Rikosoikeudellisella toimivaltaoikeudella on siten sekä kansallinen että kansainvälinen ulottuvuus.
Rikoslain erityisen osan rikossäännösten tunnusmerkistöt määrittelevät rangaistavaksi tietyt teot, kuten esimerkiksi tapon, varkauden petoksen jne. Nämä rikossäännökset eivät välttämättä kuitenkaan kerro juurikaan niiden sovellettavuudesta. Useimmat rikossäännökset ovatkin neutraaleja koskien niiden alueellista ja henkilöllistä soveltamisalaa. Useissa oikeusjärjestyksissä lähdetäänkin siitä, että yksittäisten rikossäännösten konkreettinen soveltamisala vahvistetaan vasta rikosoikeuden soveltamisalaa koskevilla säännöksillä, eli rikosoikeudellista toimivaltaa koskevilla säännöksillä. Kysymys yksittäisten rikossäännösten sovellettavuudesta onkin tarkistettava yhdessä rikosoikeuden yleisen soveltamisalan kanssa.
Rikosoikeuden soveltamisalasäännöt luovat pohjan yksittäisten rikossäännösten sovellettavuudelle. Ilman toimivaltasääntöjä rikoksilta uupuu soveltamisalue. Rikossäännöstä ei täten voida soveltaa tekoon, johon jokin rikosoikeuden soveltamisalasäännöistä ei samaan aikaan sovellu, eikä tällainen teko siten ole rangaistava Suomen lainsäädännön mukaan. Rikosoikeuden soveltamissäännöillä on sekä aineellinen että prosessuaalinen puoli. Tämä johtuu siitä, että Suomen tuomioistuimet soveltavat vain Suomen rikoslainsäädäntöä. Kun tuomioistuimet soveltavat ainoastaan oman maansa rikoslainsäädäntöä, ovat rikoslain soveltamisalasäännöt siten myös ratkaisevia kansallisten rikostuomioistuinten toimivallalle. Jos taas tietty teko kuuluu Suomen rikosoikeuden soveltamispiiriin, aukeaa ovi myös Suomen rikostuomioistuimen toimivallalle. Sitä vastoin säännöt siitä, mikä tuomioistuin on yksittäisessä tapauksessa toimivaltainen käsittelemään rikosasian, ovat oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa.
Rikosoikeudelliset toimivaltaperiaatteet ja liittymäsäännöt
Lähtökohtana on, että valtiolla on aina omalla alueellaan rikosoikeudellinen toimivalta, mikä johtuu ns. alueperiaatteesta. Alueperiaatteesta ei kuitenkaan voida johtaa eksklusiivista alueellista toimivaltaoikeutta ja sen kautta kieltoa säännellä valtion ulkopuolella tapahtuneista teoista. Valtion rikosoikeudellinen toimivaltaoikeus on kuitenkin riippuvainen myös kansainvälisoikeudellisista standardeista. Kansallisen rikosoikeuden soveltaminen myös ulkomailla tehtyihin rikoksiin on kansainvälisen oikeuden kannalta joissain tapauksissa hyväksyttyä. Jotkin kansainväliset sopimukset ja EU-oikeudelliset säädökset jopa edellyttävät, että sopimusvaltiot ulottavat rikosoikeudellisen toimivaltansa myös toisten valtioiden alueilla tehtyihin tekoihin.
Tämän kaltainen sekaantuminen on kuitenkin pystyttävä oikeuttamaan kansainvälisen oikeuden nojalla. Jotta puuttuminen toisten valtioiden alueilla tehtyihin tekoihin olisi oikeutettua, on pystyttävä osoittamaan, että käsillä on sellainen liittymä, joka ilmentää kansainvälisesti hyväksyttävän intressisuhteen ekstraterritoriaalisen olosuhteen ja rikosoikeudellista sääntelyvaltaa käyttävän valtion välillä. Yleinen lähtökohta on se, että ns. toimivaltaperiaatteet ilmentävät tällaisia hyväksyttyjä liittymiä. Kansallisella tasolla rikosoikeudelliset toimivaltasäännöt ilmaisevat sen, missä olosuhteissa kansallinen rikosoikeus soveltuu. Näille säännöille on yhteistä se, että ne ilmaisevat jonkinlaisen liittymän, jonka perusteella kansallinen rikoslainsäädäntö soveltuu. Usein siitä syystä niitä kutsutaan myös liittymäsäännöiksi.
KKO 1989:64
Tapauksessa virallinen syyttäjä oli syyttänyt A:ta jatketusta huumausainerikoksesta, joka oli tehty osaksi Ruotsissa, osaksi Norjassa rekisteröidyllä aluksella Suomen aluevesien ulkopuolella ja osaksi Suomessa. Siitä huolimatta, että teot saattoivat muodostaa jatketun rikoksen, tuomioistuin ei voinut tutkia syytettä siltä osin kuin teot oli tehty Suomen ulkopuolella, kun jutussa ei ollut esitetty selvitystä rikosten rangaistavuudesta tekopaikan lain mukaan eikä tekopaikan maan asianomainen virallinen syyttäjä ollut ilmoittanut rikoksesta syytteen nostamista varten, ja kun myöskään oikeuskansleri ei ollut määrännyt syytettä nostettavaksi.
Suomessa tehty rikos ja rikoksen tekopaikka
Rikoslain ensimmäisessä pykälässä todetaan, että Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Suomen lain soveltamisesta Suomen talousvyöhykkeellä tehtyyn rikokseen säädetään Suomen talousvyöhykkeestä annetussa laissa ja merenkulun ympäristönsuojelulaissa. Jokaisen valtion intressissä on lähtökohtaisesti ylläpitää ja päättää sallitusta ja kielletystä käyttäytymisestä omalla alueellaan. Tämä taataankin juuri alueperiaatteella. Valtio on alueellisen suvereenisuutensa ja valtioiden keskinäisen tasavertaisuuden nojalla ensisijaisesti toimivaltainen alueellaan tehdyistä rikoksista. Koko rikosoikeudellisen järjestelmän voidaan katsoa rakentuvan valtion oman alueen rikosoikeuden ympärille.
Säännöksessä ei määritellä Suomen aluetta yksityiskohtaisin säännöksin. Suomen valtion alue määritelläänkin kansainvälisissä sopimuksissa ja rikoslain ulkopuolisessa lainsäädännössä. Valtion alueeseen kuuluvat sen maa- ja vesialueet. Toimivalta ulottuu lisäksi näiden alueiden yläpuolella olevaan ilmatilaan sekä maanpinnan ja merenpohjan alle. Yleensä valtion ilmatilan katsotaan ulottuvan niin korkealle kuin tavanomaiset ilma-alukset lentävät. Erityissäännöksiä Suomen rikosoikeuden alueellisesta soveltamisesta on lisäksi Suomen talousvyöhykkeestä annetussa laissa sekä merenkulun ympäristönsuojelulaissa.
Alueperiaatteen sovellettavuus on riippuvainen rikoksen tekopaikasta. Toimivaltakysymyksen kannalta on siis ensin ratkaistava, onko rikos tehty Suomen alueella vai sen ulkopuolella. Rikoksen tekopaikkaa koskevan säännöksen mukaan rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen teko suoritettiin, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Laiminlyöntirikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä tekijän olisi pitänyt toimia, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Jos rikos jäi yritykseksi, rikos katsotaan tehdyksi sielläkin, missä rikoksen täyttyessä sen tunnusmerkistön mukainen seuraus joko todennäköisesti tai tekijän käsityksen mukaan olisi ilmennyt. Yllyttäjän ja avunantajan rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä osallisuusteko suoritettiin, että siellä, missä rikoksentekijän rikos katsotaan tehdyksi. Jos rikoksen tekopaikasta ei ole varmuutta, mutta on perusteltua syytä olettaa, että rikos on tehty Suomen alueella, se katsotaan tehdyksi Suomessa.
Säännöksen mukaan rikos katsotaan tehdyksi Suomessa sekä silloin, kun teko on tehty Suomessa, että silloin, kun tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmenee Suomessa. Suomi voidaankin siten katsoa rikoksen tekopaikaksi, vaikka varsinainen teko onkin suoritettu ulkomailla. Seurauksella on merkitystä rikoksen tekopaikan kannalta vain niissä tapauksissa, joissa se kuuluu rikoksen tunnusmerkistöön. Jos esimerkiksi henkilö A ampuu henkilön B Ruotsissa, ja B tämän jälkeen kuljetetaan sairaalaan Suomen puolelle, jossa hän menehtyy, tapon tunnusmerkistön edellyttämän seurauksen voidaan katsoa ilmenneen Suomessa. Sama koskee tilannetta, jossa joku petoksen tunnusmerkistön edellyttämällä tavalla ulkomailta käsin aiheuttaa taloudellista vahinkoa Suomessa oleville asianomistajille.
Ns. jatkuville rikoksille on luonteenomaista, että ne jatkuvat koko sen ajan, kun lainvastaista tilaa ylläpidetään. Jos esimerkiksi A sulkee B:n autonsa tavaratilaan Venäjällä ja tämän jälkeen ajaa Suomen läpi Ruotsiin, voidaan vapaudenriisto paikallistaa myös Suomen alueelle. Tilanne on toinen silloin, jos rikollisen teon kohde pelkästään kulkeutuu Suomen läpi ilman, että rikoksen tunnusmerkistö miltään osin täyttyisi Suomen alueella. Jos esimerkiksi tekijä vieraassa valtiossa lähettää kunnianloukkaavan kirjeen, joka kulkeutuu Suomen läpi vastaanottajalle toisessa vieraassa valtiossa, Suomea ei voida pitää tekopaikkana.
KKO 2015:90
Tapauksessa syyttäjä oli vaatinut B:lle ja C:lle rangaistusta Helsingissä tehdystä sisäpiirintiedon väärinkäytöstä suomalaisen yhtiön osakkeisiin liittyvien optioiden hankinnassa. Hankinnasta oli sovittu Suomessa toimineiden markkinatakaajien kanssa, mutta optioiden kaupat oli selvitetty ja rekisteröity Ruotsissa Tukholman pörssissä. C oli vedonnut myös siihen, että hän oli ollut Italiassa, kun hän oli ohjeistanut Sveitsissä olevan meklarinsa hankkimaan optiot. Korkein oikeus katsoi, että sisäpiirintiedon varsinainen käyttäminen oli tapahtunut Suomessa muun muassa sillä perusteella, että optiot koskivat suomalaisen yhtiön osakkeita, jotka olivat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin pörssissä. Lisäksi optiot oli hankkinut Helsingissä sijainnut markkinatakaaja. Korkein oikeus katsoi, että syytteessä tarkoitettu rikos oli tehty Suomessa ja että asiassa voitiin soveltaa Suomen rikoslakia.
Mikäli kaipaat apua rikoslain soveltamisalaan liittyen, ota yhteyttä osaaviin lakimiehiimme.
Rikoslaki (39/1889) Luku 1
Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa (689/1997)
Laki Suomen talousvyöhykkeestä (1058/2004)
Merenkulun ympäristönsuojelulaki (1672/2009)
KKO 1989:64
KKO 2015:90