Alle 15-vuotias on erityisasemassa rikosoikeudellisesti
Rikosoikeudellinen vastuuikäraja on määritelty rikoslaissa. Rikoslain mukaan rangaistusvastuun edellytyksenä on, että tekijä on teon hetkellä täyttänyt viisitoista vuotta ja on syyntakeinen.
Oikeuskirjallisuudessa ja korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä (KKO 2010:77, KKO 1952 II 10 ja KKO 1964 II 84) on katsottu, että rikosoikeudellisesti merkityksellinen ikä täyttyy lähtökohtaisesti rikoksentekijän syntymäpäivän päättyessä.
Alle 15-vuotiaan rikoksentekijän asiaa ei käsitellä tuomioistuimessa eikä häntä voida tuomita rangaistukseen. Alle 15-vuotiaasta rikoksentekijästä tehdään lastensuojeluilmoitus ja hänen rikoksena ja tilanteensa käsitellään sosiaaliviranomaisten kanssa.
Rikosoikeudellisen vastuun puuttuminen ei vapauta vahingonkorvausvastuusta. Myös alle 15-vuotias rikoksentekijä on vahingonkorvausvastuussa. Vahingonkorvausvastuuta ei ole sidottu kiinteään alaikärajaan rikosoikeudellisen vastuun tavoin. Korkein oikeus on esimerkiksi tuominnut tulikuilla leikkineet ja tulipalon sytyttäneet 7-vuotiaat korvaamaan aiheuttamistaan 250 000 markan vahingoista 20 000 markkaa (KKO 1984 II 93). Ikä on kuitenkin keskeinen arviointiperuste harkittaessa vahingonkorvausvastuun olemassaoloa ja korvauksen määrää.
Vahingonkorvausvastuu
“Suomen rikosoikeusjärjestelmää pidetään lepsuna ja on totta, että pääosa tuomioista on matalia. Tällöin vahingonkorvaus voi olla se suurin rangaistus ja myös alle 15-vuotias on vahingonkorvausvelvollinen”
Nuoren henkilön vahingonkorvausvastuu
Vahingonkorvauslain 2:2 §:n mukaan kahdeksaatoista vuotta nuorempi vahingonaiheuttaja on velvollinen korvaamaan vahingosta määrän, joka harkitaan kohtuulliseksi, kun otetaan huomioon:
1) vahingonaiheuttajan ikä ja kehitystaso,
2) teon laatu,
3) vahingonaiheuttajan ja vahingonkärsijän varallisuusolot,
4) muut olosuhteet.
Alaikäiseen kohdistuvaa vastuuta on kavennettu kahdella tasolla. Tuottamuksen olemassaoloa, joka on korvausvelvollisuuden edellytyksenä, arvioidaan vahingonaiheuttajan kannalta suopeammin kuin täysi-ikäisten ryhmässä. Toiseksi kohtuullisen korvauksen periaatteen mukaan alaikäisen aiheuttaman vahingon korvaamisessa pääsääntönä ei ole täysi korvaus kuten vahingonkorvausoikeudessa yleensä.
Vaikka alaikäisen kohdalla vastuu perustuu kohtuullisen korvaukseen periaatteelle, voidaan kohtuulliseksi korvaukseksi katsoa täysimääräinen korvaus aiheutetuista vahingoista. Esimerkiksi tahallisten rikosvahinkojen kohdalla alaikäiset on eräissä ratkaisuissa velvoitettu täysimääräiseen korvaukseen. Merkitystä saatetaan antaa rikosoikeudellisen vastuun ikärajalle. Korvausmäärän arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös vahingonaiheuttajan tietoisuus hänen menettelynsä vahingollisuudesta, mikä voi puoltaa täysimääräistä korvausta suurestakin vahingosta.
Henkilövahinko
“Vahinkoja on erilaisia”
Vahingonkorvauslaissa vahingot ovat jaoteltu henkilö-, esine- ja varallisuusvahinkoihin. Vahingot voidaan jakaa myös aineellisiin ja aineettomiin vahinkoihin. Esinevahinkoja ovat esimerkiksi kohde-esineen tuhoutuminen tai vioittuminen. Varallisuusvahinkoja ovat muun muassa henkilö- tai esinevahingosta seuraavia hoito- tai korjauskustannuksia, joita vahingonkärsijälle on koitunut reaalivahingosta.
Henkilövahinkoja ovat vahingonkorvauslain mukaan ruumiinvammat, sairaudet ja tietyt vahingonkärsijän psyykkisessä tilanteessa ilmenevät häiriöt. Henkilövahingon seurauksena tuomittava korvaus käsittää vahingonkorvauslain 5:2 §:n mukaan korvauksen
1) tarpeellisista sairaanhoitokustannuksista ja muista tarpeellisista kuluista,
2) ansionmenetyksestä,
3) kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta,
4) pysyvästä haitasta.
Korvauskelpoiset sairaanhoitokustannukset käsittävät esimerkiksi tarpeellisten lääketieteellisten tutkimusten ja lääkärinpalkkioiden hyvittämisen. Myös hoitoon liittyvät matkakustannukset ovat korvattavia hoitokustannuksia.
Ansionmenetyksenä korvattava vahinko voi koostua esimerkiksi menetystä palkasta. Lapsen vanhemmalle voi aiheutua ansionmenetystä, joka on korvattava vahinko.
Kivun, säryn ja muun tilapäisen haitan korvauksella kompensoidaan fyysisen vamman tai sairauden aiheuttamia epämiellyttäviä tuntemuksia ja seurauksia. Kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta suoritettavan korvauksen arvioinnissa huomioidaan erityisesti henkilövahingon laatu ja vaikeusaste, sen edellyttämän hoidon laatu ja kestoaika sekä haitan kestoaika. Esimerkiksi mielenterveyden häiriöt (psyykkinen haitta) voi tulla korvatuksi henkilövahinkona.
Pysyvän haitan korvauksella hyvitetään seurauksia, joiden voidaan perustellusti olettaa heikentävän vahingonkärsijän elämänlaatua hänen loppuelämänsä ajan. Tyypillinen pysyvä haitta on liikuntakyvyn ja raajojen toimintakyvyn pysyvä heikentyminen, mutta pysyvä haitta voi olla luonteeltaan myös kosmeettista. Kosmeettista haittaa on hyvitetty muun muassa palovammojen osalta (KKO 1993:55 ja KKO 1994:62).
Kärsimys
Tuottamuksellisella teolla aiheutettu pelon, nöyryytyksen, häpeän tai mielipahan tunteena ilmenevä kärsimys on vahingonkorvauslain 5:6 §:n mukaan korvauskelpoinen silloin, kun teolla on loukattu säännöksessä tarkemmin määriteltyjä intressejä ja kun kysymyksessä on rikos tai muu lainkohdassa määritelty erityisen moitittava teko.
Lainkohdan mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä
1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu,
2) jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty,
3) jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu,
4) jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1–3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.
Korvausvelvollisuus kärsimyksestä voi syntyä esimerkiksi vapaudenriiston tai kunnianloukkauksen seurauksena. Kärsimyksen korvaaminen ei edellytä yksilökohtaista selvitystä siitä, millaisia tunnetiloja loukkaavasta teosta on uhrille aiheutunut. Riittävää on, että teko objektiivisesti arvioiden voi aiheuttaa kärsimystä (KKO 2009:82).
Kärsimyksestä suoritettavan korvauksen määrää korottavia seikkoja voivat olla loukkauksen kohdistuminen henkilöön, jolla esimerkiksi ikänsä tai sairautensa vuoksi on erityisiä vaikeuksia suojella itseään (HE 167/2003, s. 61). Uhrin iällä on siis merkitystä arvioitaessa korvauksen määrää.
Mukana olevien vastuu
Mukanaolevien vastuu riippuu yleisistä vastuun kohdistumista koskevista opeista, mutta erityispiirteenä huomiota on kiinnitetty siihen, minkälaista vahingon estämiseen pyrkivää toimintaa aiheuttajan seurassa olevalta voidaan vaatia.
· 13-vuotias ripusti asuinrakennuksen seinälle vaatteen ja sytytti sen palamaan. Seurassa ollut samanikäinen vältti vastuun. Mukanaolevalle ei syntynyt vastuuta, kun hän ei omilla toimillaan eikä vahingon varsinaista aiheuttajaa avustamalla myötävaikuttanut vahinkoon (KKO 1996:117).
· 12-vuotias A kehotti samanikäistä B:tä sytyttämään bensiiniä sisältävän muoviastian tuleen. B:n sytytettyä tulen astia leimahti liekkeihin, jolloin B pelästyneenä potkaisi astiaa. Astia lensi tällöin C:n päälle. Sekä A että B olivat korvausvelvollisia. A:n vastuuta puolsi kehottaminen ja osallistuminen B:n kanssa palavalla aineella leikkimiseen (KKO 1981 II 170).
Huoltajan vastuu
Huoltaja tai muu valvontavelvollinen vastaa alaikäisen aiheuttamasta vahingosta vain oman tuottamuksensa perusteella. Vastuu on esimerkiksi mahdollinen, mikäli huoltaja laiminlyö alaikäisen valvonnan tai hän antaa alaikäisen haltuun vaarallisia esineitä. Koulukiusaajan huoltajan vahingonkorvausvastuu ei yleensä aktualisoidu, koska valvontavastuu koulupäivän aikana on vanhempien sijaan koululla.
Vanhempien vastuu on syntynyt esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:
· Vanhemmat eivät valvoneet, että 7-vuotias ei päässyt yksin käyttämään tikkapeliä. Lapsen heittämä tikka osui toista lasta silmään (KKO 1983 II 41).
· Vanhemmat eivät ryhtyneet varotoimiin, vaikka tiesivät, että heidän 16-vuotias poika ammuskeli pienoiskiväärillä asutussa ympäristössä sattumanvaraisesti valitsemiinsa maaleihin (KKO 1981 II 124).
· Isä oli maininnut 9-vuotiaalle pojalleen, että tämä sai lyödä heti takaisin, mikäli joku tarttuu häneen kiinni. Poika oli lyönyt ja potkinut B:tä, joka oli työntänyt pojan pois kauhakuormaajan luota tämän sormeiltua konetta. Isän katsottiin poikansa holhoojana ja kasvattajana antamalla edellä mainitun ohjeen olevan vastuussa pojan B:lle aiheuttamista vahingoista. (KKO 1981 II 170).
Nuoren rikosoikeudellinen vastuun puuttuminen ei siis estä vahingonkorvausvastuuta. Alle 15-vuotias on velvollinen korvaamaan teostaan mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta kohtuullisen määrän ottaen huomioon edellä mainitut perusteet. Jos vahingonkorvausasiasta ei päästä yksimielisyyteen, asia voidaan saattaa rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain mukaiseen sovitteluun. Asiassa voidaan myös nostaa vahingonkorvauskanne, jolloin tuomioistuin voi arvioida sen, onko korvausvelvollisuus syntynyt, ja minkäsuuruinen korvaus tulee kyseeseen. Tällöin suoritettavaksi voivat tulla oikeudenkäyntikulut. Pääsäännön mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Korvattavia kuluja ovat oikeudenkäynnin valmistelusta, asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneet kustannukset. Asianosaisella on oikeus saada korvausta myös oikeudenkäynnin hänelle aiheuttamasta työstä ja oikeudenkäyntiin välittömästi liittyvästä menetyksestä.