Laiton uhkaus
Rikoslain mukaan, joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Käytännössä useisiin rikoksiin sisältyy uhkailua, ja ne rangaistaan osana päätekoa, tai niiden katsotaan kuuluvan päätekoon. Laittomassa uhkauksessa on kyse siitä, että mitään muuta rikosta ei tarvitse tehdä, vaan sen tunnusmerkit täyttyvät jo pelkästä rikoksella uhkailusta.
Uhkauksen tarkoituksena on yleensä pelon tai muun pahan olon aiheuttaminen uhkauksen kohteelle. Uhkaus eroaa varoituksesta siinä, että varoituksella annetaan kohteelle käytännössä vaihtoehto, muodossa ”jos teet tai et tee jotain, toimin näin”. Uhkauksen sisältö voi olla jotain, minkä tekijä aktiivisesti tekee, tai joku toinen taho tekee. On myös mahdollista uhata passiivisella toimella, eli tekijä uhkaa jättää jotain tekemättä. Uhkauksen ei tarvitse kohdistua uhriin, vaan on myös mahdollista, että se kohdistuu johonkin toiseen tahoon, jolla on uhrille merkitystä. On esimerkiksi mahdollista uhkailla uhrin lasta tai puolisoa, kohdistamatta uhkauksia kuitenkaan suoraan heille. Uhkauksen täytyy kuitenkin kohdistua tekijän tuntemaan tai tietämään tahoon. Esimerkiksi uhkaus pahoinpidellä ensimmäinen vastaantulija, jonka tekijä seuraavana päivänä näkee, ei täytä lähtökohtaisesti laittoman uhkauksen tunnusmerkistöä. Laittomassa uhkauksessa voidaan myös käyttää ns. viestin viejää. Esimerkiksi jos henkilö kertoo ystävälleen pahoinpitelevänsä heidän yhteisen ystävänsä, sillä oletuksella että viesti kulkee pahoinpideltävälle, syyllistyy hän laittomaan uhkaukseen, jonka uhrina on taho, joka aiotaan pahoinpidellä. Jos taas tekijä kertoo ystävälleen pahoinpitelevänsä kolmannen tahon, oletuksella että tämä tieto pysyy salassa, ei tekijä syyllisty laittomaan uhkaukseen.
Rikoksella uhkaaminen
Laittoman uhkauksen tunnusmerkistö vaatii, että uhria uhataan rikoksella. Tarkemmin vaaditaan, että rikos, jolla uhataan, kohdistuu henkilökohtaiseen turvallisuuteen tai omaisuuteen. Käytännössä tämä tarkoittaa henkirikoksia, pahoinpitelyrikoksia sekä varkaus- ja vahingontekorikoksia. Jos rikos on jokin muu, ei tekijä syyllisty laittomaan uhkaukseen. Jos uhkauksella kuitenkin yritetään pakottaa tekijää johonkin, syyllistyy tekijä pakottamiseen. Jos uhkauksella taas tavoitellaan taloudellista etua, voi tekijä syyllistyä kiristämiseen.
Uhkauksen tulee myös aiheuttaa uhrissa perusteltu syy pelätä jonkun henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa. Perusteltu syy käytännössä tarkoittaa arviota teon olosuhteista, eli luuliko uhri todella olevansa vaarassa, tai jonkun muun olevan vaarassa. Vaaran vakavuus taas liittyy sekä vaaran todennäköisyyteen, että sen mittavuuteen. Esimerkiksi pahoinpitelyllä uhkaaminen on sinänsä usein hyvin todennäköinen uhka. Tapolla uhkaaminen ei useinkaan ole todennäköinen, mutta sen vakavuus aiheuttaa sen, että pienempi todennäköisyyskin riittää täyttämään vakavan vaaran käsitteen.
Laittoman uhkauksen toissijaisuus
Laki sisältää toissijaisuus lausekkeen, eli laittomasta uhkauksesta tuomitaan vain, jos tekijälle ei muun rikoksen perusteella tuomita ankarampaa rangaistusta. Käytännössä siis laittomasta uhkauksesta tuomitaan tekijä, joka ei ole toteuttanut uhkaustaan, vaan teko on jäänyt puheen tasolle. Laittomasta uhkauksesta ei myöskään tuomita, jos sillä pyritään saamaan uhri tekemään jotakin, koska silloin kyse on yleensä pakottamisesta tai kiristämisestä.
Vainoaminen
Rikoslain mukaan, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vainoamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Vainoamisen tekotapoina on siis uhkailu, seuraaminen, tarkkailu, yhteyden ottaminen tai joku näihin rinnastuva teko. Uhkailun käsite on ylempänä selitetty tarkemmin, mutta tiivistäen voidaan todeta uhkailun olevan viestintää, jolla uhri saadaan uskomaan hänen olevan vaarassa. Seuraaminen on taas fyysistä kulkemista. Seuraaminen tarkoittaa uhrin perässä kulkemista, menopelistä riippumatta. Seuraaminen voi siis tapahtua kävellen, pyörällä, autolla tai muulla. Seuraamiselta ei lähtökohtaisesti vaadita muuta, kun sitä, että uhrin perässä kuljetaan. Tarkkailu tarkoittaa näön varaista seuraamista. Tarkkailu voi tapahtua myös apuvälineen avulla, kuten kiikareilla tai kameralla. Yhteyden ottaminen taas tarkoittaa viestintää. Yhteyttä toiseen voidaan ottaa tekstiviesteillä, puheluilla, sähköpostilla tai vaikka kirjeellä. Yhteyden otto voi myös kulkea toisen tahon kautta. Esimerkiksi tekijä saattaa soitella uhrin työpaikalla, ja kysellä uhria puhelimeen. Yhteyttä voi myös ottaa ilman apuvälineitä, eli menemällä uhrin puheille.
Vainoamisen toistuvuus ja oikeudettomuus
Mikään yksittäinen yllä mainittu teko ei vielä täytä vainoamisen tunnusmerkistöä, vaan edellytetään teolta toistuvuutta. Toistuvuuden tarkkaa määritelmää ei voida esittää, mutta merkitystä tulee antaa sille, kuinka kauan toiminta on jatkunut, kuinka usein tekoja tapahtuu ja mikä on tekojen luonne.
Laki mainitsee myös, että vainoamisen on oltava oikeudetonta. Tämä ei tarkoita sitä, että yksittäisen teon tulee olla oikeuden vastaista. Esimerkiksi henkilön puheille meneminen saattaa olla oikeuden vastaista, jos henkilöllä on lähestymiskielto lähestyjään. Tällaista oikeudettomuutta ei edellytetä. Kyse on siitä, että tietyissä tilanteissa vainoamiselta vaikuttava toiminta on sallittua. Esimerkiksi velkojalla on lupa lähettää toistuvia maksumuistutuksia, tai haastemiehellä on oikeus päästä kontaktiin haastetun kanssa, joka saattaa vaatia seuraamista. Myös poliiseilla on käytössään pakkokeinolain mukaisia keinoja, jotka voitaisiin tulkita vainoamiseksi.
Vainoaminen ei edellytä tiettyä seurausta, vaan riittää että se on omiaan aiheuttamaan pelkoa tai ahdistusta. Teon olosuhteista voidaan siis päätellä voiko teko aiheuttaa seurauksen, eikä uhrin tarvitse lähtökohtaisesti todistella seurauksia.
Pakottaminen
Rikoslain mukaan, joka oikeudettomasti väkivallalla tai uhkauksella pakottaa toisen tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, pakottamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Pakottamiselta edellytetään siis tiettyä tarkoitusta, toisin kuin laittomalta uhkaukselta. Tekijän tulee tehdä uhkaus tai väkivallan teko tarkoituksenaan saada uhri toimimaan haluamallaan tavalla. Väkivalta ei tässä yhteydessä tarkoita samaa kuin pahoinpitelyssä, vaan väkivallan määritelmä on laajempi. Esimerkiksi tavaroiden rikkominen voidaan tulkita väkivallaksi, samoin kuin lämmityksen kytkeminen pois päältä.
Uhkauksen käsite on myös laajempi, kuin laittomassa uhkauksessa. Rikoksia, joilla uhria voidaan uhata ei ole rajattu. Uhkauksen ei tarvitse edes koskea rikosta, vaan se voi koskea lähtökohtaisesti mitä tahansa pahaa. Palkitseminen taas ei ole pakottamista, vaikka se toimisikin motiivina sille, joka saadaan tekemään jokin teko.
Pakottamisen oikeudettomuus
Koska pakottaa voidaan lähtökohtaisesti millä uhkauksella tahansa, on tärkeää määritellä oikeudettoman pakottamisen muodot. Oikeudettomuuden harkinnassa annetaan merkitystä pakotuskeinon oikeudellisuudelle, pakotetun teon oikeudellisuudelle sekä näiden kahden suhteelle. Jos sekä keino että tavoite ovat oikeudettomia, on kyse selvästi oikeudettomasta pakottamisesta. Jos keino on oikeudeton, mutta tavoite on laillinen, on kyse myös usein oikeudettomasta pakottamisesta. Klassinen esimerkki on velkojen periminen väkivalloin. Velkojalla on laillinen oikeus velanmaksuun velalliselta, mutta hänellä ei ole oikeutta käyttää väkivaltaa. Myös laillisen keinon käyttäminen oikeudettomaan tavoitteeseen on usein oikeudetonta pakottamista. Esimerkiksi voidaan uhata uhria velkojen perimisellä, jos hän ei tee jotakin lain mukaan kiellettyä. Taas kerran velkojalla on oikeus velkoihin, mutta tavoite on oikeudeton.
Usein joudutaan tekemään vertailua keinon ja tavoitteen välillä. Tällöin tulkitaan seikkojen yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Jos esimerkiksi tarkastellaan tilannetta, jossa henkilö estää tietyn asteisella väkivallalla toista henkilöä ajamasta autoa humalassa. Sinänsä teko on oikeudeton mutta tavoite oikeudenmukainen. Yleensä tällaisessa tilanteessa päädytään lopputulokseen: ”tarkoitus pyhittää keinot”.
Pakottamista voidaan myös tulkita siviilioikeudellisen pakottamisen avulla. Siviilioikeudessa pakottaminen on yksi oikeustoimen pätemättömyysperusteita, ja tällaisista tapauksista voidaan saada apua myös rikosoikeudelliseen pakottamiseen.
Jos tarvitset lainopillista apua asiaan liittyen, ota yhteyttä meidän asiantunteviin rikoslakimiehiin.