Suomalaiseen kohdistunut rikos
Suomalaiseen kohdistunutta rikosta koskevan rikoslain säännöksen mukaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka on kohdistunut Suomen kansalaiseen, suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön taikka Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen, sovelletaan Suomen lakia, jos teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Säännöksen soveltamisalaa on rajoitettu kahdella eri tavalla. Ensinnäkin säännös soveltuu vain vakavahkoihin rikoksiin, jolloin vaaditaan, että Suomen lain mukaan teosta saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Toiseksi pykälän soveltamisalaa rajoittaa kaksoisrangaistavuuden vaatimus.
Säännös ilmaisee passiivisen persoonallisuusperiaatteen. Passiivista persoonallisuusperiaatetta pidetään usein kiistellyimpänä kaikista ekstraterritoriaalisista toimivaltaperiaatteista, ja sen on katsottu saattavan johtaa kansainvälisoikeudellisiin ristiriitaisuuksiin sen valtion kanssa, jonka alueella rikos on tehty. Useimmissa tapauksissa tekopaikan lainsäädäntö tarjoaa riittävän tehokkaan suojan yksilöllisille suojaintresseille, kuten hengelle, terveydelle ja omaisuudelle. Rikoslaki kuitenkin sisältää myös passiivista persoonallisuusperiaatetta koskevan säännöksen, jotta vältettäisiin tilanne, jossa suomalaiseen kohdistunut rikos jäisi rankaisematta. Passiiviseen persoonallisuusperiaatteeseen perustuva toimivalta sallitaan lisäksi tietyissä EU-oikeudellisissa säädöksissä esimerkiksi ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta.
Säännös soveltuu Suomen kansalaisiin kohdistuneiden rikosten lisäksi myös suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön taikka Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen henkilöön kohdistuneisiin rikoksiin. Yhteisöä pidetään suomalaisena silloin, kun se on rekisteröity suomalaiseksi tai sillä on muutenkin kotipaikka Suomessa. Ilmaisua yhteisö, säätiö tai muu oikeushenkilö tulee tulkita samalla tavalla kuin samaa ilmaisua rikoslain oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevassa luvussa. Suomessa pysyvästi asuvalla ulkomaalaisella tarkoitetaan sellaista ulkomaalaista, joka on muuten kuin tilapäisesti asettunut Suomeen asumaan. Tulkinnassa voidaan saada johtoa ulkomaalaislain ja kotikuntalain säännöksistä.
Suomalaisen tekemä rikos
Rikoslain suomalaisen tekemää rikosta koskevan pykälän mukaan Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Jos rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, rangaistavuuden edellytyksenä on, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Suomen kansalaisena pidetään henkilöä, joka rikoksen tekohetkellä oli tai oikeudenkäynnin alkaessa on Suomen kansalainen. Suomen kansalaiseen rinnastetaan henkilö, joka rikoksen tekohetkellä asui tai oikeudenkäynnin alkaessa asuu pysyvästi Suomessa sekä henkilö, joka tavataan Suomesta ja oikeudenkäynnin alkaessa on Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalainen taikka tällöin pysyvästi asuu jossakin näistä maista.
Säännös ilmaisee aktiivisen persoonallisuusperiaatteen. Säännöksen mukaan Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Rikoksen vakavuudelle ei lähtökohtaisesti ole asetettu mitään rajaa säännöksen soveltamisen suhteen. Jos rikos on kuitenkin tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, kuten aavalla merellä tai Etelämantereella, rikosoikeuden soveltamisen edellytyksenä on, että teosta voi seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus Suomen lain mukaan. Lisäksi säännöksen soveltaminen edellyttää lähtökohtaiseesti, että kaksoisrangaistavuuden vaatimus täyttyy. Poikkeukset tähän yleiseen vaatimukseen koskevat muun muassa eräitä lapsiin ja alaikäisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia ja eräitä lahjusrikoksia.
Säännöksen mukaan rikoksen tekohetki tai oikeudenkäynnin alkamisajankohta on ratkaiseva kansalaisuuden kannalta. Vaihtoehtoisten kriteerien tarkoitus on, että tekijä ei voisi välttyä vastuulta vaihtamalla kansalaisuuttaan tekohetken jälkeen. Muuten voisi syntyä ongelmia niissä tilanteissa, joissa tekijä on rikoksen tekohetken ja oikeudenkäynnin alkamisen välisenä aikana saanut Suomen kansalaisuuden. Rikoksen jälkeen kansalaisuuden saaneen henkilön luovuttamisesta päätetään lisäksi samoilla perusteilla kuin muunkin Suomen kansalaisen kohdalla.
Rikoksen tekohetkellä tai oikeudenkäynnin alkaessa Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt rinnastetaan Suomen kansalaisiin. Aktiivinen persoonallisuusperiaate voidaan siten erotella aktiiviseen kansalaisuusperiaatteeseen sekä aktiiviseen kotipaikkaperiaatteeseen. Suomessa pysyvästi asuvilla henkilöillä voidaan yleensä katsoa olevan läheisemmät liittymäkohdat Suomeen verrattuna siihen valtioon, missä rikos on tehty. Suomessa pysyvästi asuvalla ulkomaalaisella tarkoitetaan sellaista ulkomaalaista, joka on asettunut Suomeen asumaan muuten kuin tilapäisesti.
KKO 2015:99
Tapauksessa Irlannin toimivaltainen oikeusviranomainen oli antanut syytetoimenpiteitä varten Suomessa asuvaa Puolan kansalaista koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, oliko luovuttamiselle rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain 6§ 5 kohdassa tarkoitettu harkinnanvarainen kieltäytymisperuste. Tapauksessa korkein oikeus katsoi, että Puolan kansalaisen useamman vuoden kestänyt asuminen Suomessa, elinkeino- ja muu ansiotoiminta sekä omistusasunnon hankkiminen osoittivat hänen oikeudenkäynnin alkaessa asettuneen pysyvästi asumaan Suomeen rikoslain 1 luvun 6§ 3 momentissa tarkoitetussa mielessä.
Kansainvälinen rikos
Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, jonka rankaiseminen tekopaikan laista riippumatta perustuu Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan säädökseen tai määräykseen, sovelletaan Suomen lakia. Tarkemmat säännökset tämän pykälän soveltamisesta annetaan asetuksella. Suomen lakia sovelletaan tekopaikan laista riippumatta myös sellaiseen Suomen ulkopuolella tehtyyn ydinräjähderikokseen tai yleisvaarallisen rikoksen valmisteluun, jota on pidettävä täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyssä sopimuksessa tarkoitettuna rikoksena.
Rikoslain kansainvälistä rikosta koskevan pykälän mukaan Suomen rikoslakia sovelletaan kansainvälisiin rikoksiin. Kansainvälisellä rikoksella tarkoitetaan rikosta, jonka rankaiseminen tekopaikan laista riippumatta perustuu Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan säädökseen tai määräykseen. Säännöksen katsotaan yleisesti ilmaisevan universaaliperiaatteen, jonka perusteella valtio pystyy ulottamaan rikosoikeudellisen toimivaltansa eräisiin vakavimpiin rikoksiin, jotka kohdistuvat yhteisiä oikeushyviä vastaan ja joiden torjumiseen valtiot ovat sitoutuneet, riippumatta tekopaikasta, tekijästä ja tekopaikan lainsäädännöstä. Säännös sisältää yleislausekkeen siitä, että kansainvälisiin rikoksiin sovelletaan tekopaikan laista riippumatta Suomen rikoslakia. Säännöstä täydentää toiseksi erillinen asetus, jossa luetellaan tyhjentävästi ne sopimukset ja rikokset, joihin Suomen lainsäädäntöä voidaan soveltaa universaaliperiaatteen nojalla. Tällaisen lainsäädäntötekniikan ajatellaan mahdollistavan lainsäädännön joustavan muuttamisen kansainvälisen oikeuden asettamien vaatimusten mukaisesti.
Kansainvälisiin rikoksiin katsotaan yleisesti lukeutuvan ns. kansainoikeusrikoksia sekä maailmanrikoksia. Kansainoikeusrikoksilla tarkoitetaan sellaisia rikoksia, joita valtiot ovat oikeutettuja rankaisemaan suoraan kansainvälisen tapaoikeuden perusteella. Kansainoikeusrikoksiin voidaan ainakin katsoa lukeutuvan Kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivaltaan kuuluvat rikokset, eli joukkotuhonta, rikokset ihmisyyttä vastaan, sotarikokset ja hyökkäyssota. Nämä rikokset ovat universaaliperiaatteen alaisia suoraan kansainvälisen tapaoikeuden nojalla, eikä niiden rankaisemiseen edellytetä periaatteessa kansainvälisiä sopimuksia tai kansallista rikoslainsäädäntöä.
Maailmanrikoksia ovat sen sijaan teot, joiden kansallista kriminalisointia kansainvälisissä sopimuksissa edellytetään. Useimmissa sopimuksissa ei kuitenkaan edellytetä, että sopimusvaltioiden on ulotettava toimivaltansa näiden määrittelemiin rikoksiin nimenomaan universaaliperiaatteen nojalla. Sen sijaan sopimusten toimivaltaa koskevat vaatimukset perustuvat useimmiten ns. aut dedere aud iudicare -periaatteeseen, joka edellyttää sopimusvaltioiden lainsäädännön muotoilemista siten, että valtion alueella tavattuihin henkilöihin, joiden epäillään syyllistyneen sopimuksessa määriteltyihin rikoksiin, on kohdistettava syytetoimenpiteitä tai heidät on luovutettava syytettäväksi toiseen valtioon.
Kansainvälisistä velvoitteista johtuen muun muassa rikoslain huumausainerikoksia koskevan luvun rikoksia, huumausaineen käyttörikosta lukuun ottamatta, pidetään sellaisina kansainvälisinä rikoksina, joihin universaaliperiaate soveltuu. Kansainvälisiin rikoksiin luetaan kansainvälisten sopimusten säännösten mukaisesti myös rahanväärennys, ilma-aluksen kaappaus, panttivangin ottaminen ja kidutus. Asetukseen sisältyy lisäksi sellainen rikos ihmisyyttä vastaan, törkeä rikos ihmisyyttä vastaan, sotarikos ja törkeä sotarikos, joka määritellään Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännössä, sekä joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi tehdyssä yleissopimuksessa tarkoitettu joukkotuhonta ja joukkotuhonnan valmistelu. Rikoslain säännöksen ilmentämää universaalitoimivaltaa on ensimmäistä kertaa sovellettu Suomessa ns. Bazaramba-tapauksessa, jossa syytetty tuomittiin käräjäoikeudessa vuonna 2010 ja hovioikeudessa vuonna 2012 joukkotuhonnasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen osallisuudestaan Ruandan kansanmurhaan.
Mikäli kaipaat apua rikoslain soveltamisalaan liittyen, ota yhteyttä osaaviin lakimiehiimme.
Rikoslaki (39/1889) Luku 1
Ulkomaalaislaki (301/2004)
Kotikuntalaki (201/1994)
KKO 2015:99