Rikoslain soveltamisalasäännösten joukossa on myös vaatimus kaksoisrangaistavuudesta. Sen mukaan silloin, kun rikos on tehty vieraan valtion alueella, Suomen lain soveltaminen voidaan perustaa Suomalaiseen kohdistunutta rikosta, Suomalaisen tekemää rikosta tai Muuta Suomen ulkopuolella tehtyä rikosta koskevaan säännökseen vain, jos rikos myös tekopaikan lain mukaan on rangaistava ja siitä olisi voitu tuomita rangaistus myös tämän vieraan valtion tuomioistuimessa. Rikoksesta ei silloin Suomessa saa tuomita ankarampaa seuraamusta kuin siitä tekopaikan laissa säädetään.
Kyseinen rikoslain säännös koskee siis kaksoisrangaistavuuden vaatimusta eli sitä, että teon on oltava rangaistava sekä tekopaikan lain että Suomen lain mukaan. Tekotyypin tai teon rangaistavuus ei sinänsä riitä täyttämään säännöksen asettamia edellytyksiä. Säännöksessä edellytetään nimenomaisesti sitä, että rikoksentekijä voitaisiin tuomita rangaistukseen samasta teosta myös tekopaikan tuomioistuimessa. Suomalaisen tuomioistuimen on siis otettava huomioon niin tekopaikan rikosoikeudelliset kuin prosessuaalisetkin normit ja vallitseva oikeuskäytäntö, josta voi aiheutua se, ettei rangaistusta tuomittaisi siellä esimerkiksi oikeuttamis- tai anteeksiantoperusteista tai rikoksen vanhentumista koskevista säännöksistä johtuen. Syyttäjän tehtävänä on näyttää toteen se, että kaksoisrangaistavuuden vaatimus täyttyy.
Lisäksi säännöksessä määritellään se, ettei Suomessa saa tuomita ankarampaa seuraamusta kuin olisi voitu tuomita tekopaikan lain perusteella. Ratkaisevaa on siten teosta säädetty rangaistusmaksimi. Huomioon tulee ottaa sellaiset rikokseen liittyvät olosuhteet, jotka tekopaikan lain mukaan vaikuttavat rangaistusasteikkoon. Kaksoisrangaistavuuden vaatimusta voidaan perustella ensinnäkin suvereenisuusargumentilla. Tekovaltiota tulisi ensisijaisesti pitää toimivaltaisena sen alueella tapahtuneista rikoksista. Mikäli toinen valtio tuomitsee rangaistukseen teosta, joka tekopaikan lain mukaan ei ole rikos, tämä merkitsee aina jonkinasteista puuttumista tekovaltion sisäisiin asioihin. Kaksoisrangaistavuuden olemassaolon edellyttäminen ainakin lieventää toisen valtion sekaantumista tekovaltion sisäisiin asioihin.
Kaksoisrangaistavuuden vaatimus on lisäksi perusteltavissa rikoksentekijän ja laillisuusperiaatteen kannalta. Tekijän pitäisi periaatteessa aina pystyä arvioimaan teostaan aiheutuvat rikosoikeudelliset seuraukset. Sitä hänen voi olla vaikea tehdä, jos hänet voitaisiin tuomita rangaistukseen toisessa valtiossa tekopaikan laista riippumatta. Yksilöiden on lähtökohtaisesti voitava luottaa siihen, että he voivat toimia oleskeluvaltion lainsäädännön puitteissa. Toisaalta voidaan myös lähteä siitä, että tekijän on joissain tapauksista mahdollista ennakoida voivansa joutua toisen valtion kuin oleskeluvaltionsa rikosoikeuden alaisuuteen. Tämä koskee muun muassa tilanteita, joissa ulkomailla tehty teko kohdistuu suoraan tuomioistuinvaltioon ja joissa on kyse kansainvälisestä rikoksesta. Myös aktiivisen persoonallisuusperiaatteen suhteen on katsottu joissakin tapauksissa aiheelliseksi poiketa kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta.
Mikäli kaipaat apua rikoslain soveltamisalaan liittyen, ota yhteyttä osaaviin lakimiehiimme!