Rattijuopumus
Rikoslain mukaan, joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että hänellä tällöin on vähintään 0,22 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, on tuomittava rattijuopumuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Rattijuopumuksesta tuomitaan myös se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään huumausainetta niin, että hänen veressään on ajon aikana tai sen jälkeen käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta. Tätä säännöstä ei kuitenkaan sovelleta, jos mainittu aine tai aineenvaihduntatuote on peräisin lääkevalmisteesta, jota kuljettajalla on ollut oikeus käyttää. Rattijuopumuksesta tuomitaan niin ikään se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia taikka tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut.
Rattijuopumukseen voi siis syyllistyä sekä alkoholin vaikutuksen alaisena, että huumausaineen vaikutuksen alaisena. On myös mahdollista, että aineiden yhdessä nauttiminen johtaa rattijuopumukseen.
Alkoholi ja rattijuopumus
Laki asettaa rattijuopumuksen rajaksi 0,5 promillen alkoholipitoisuuden veressä tai 0,22 milligramman alkoholipitoisuuden litrassa uloshengitysilmaa. Henkilön humalaa voidaan siis testata kahdella tavalla: verikokeella sekä puhallusnäytteellä. Puhallusnäyte otetaan yleensä poliisin toimesta tien reunassa, kun taas verikoe otetaan terveyskeskuksessa. Usein henkilöstä otetaan molemmat näytteet; ensin poliisi puhalluttaa, josta herää epäilys ja epäilty viedään verikokeisiin. On myös mahdollista kieltäytyä puhallusnäytteestä, jolloin epäilty viedään suoraan verikokeeseen. Molemmat kokeet eivät ole enää pakollisia, vaan rattijuopumus voidaan todeta pelkällä puhallusnäytteellä, jos käytössä on tarkkuusalkometri. Epäillyn uskottava kiistäminen ja humalan asteen epäselvyys edellyttävät kuitenkin verikokeen ottamista.
Rattijuopumuksesta tuomitseminen edellyttää, että tekijä on nauttinut alkoholia ennen ajoa, ja humalataso ylittyy ajon aikana tai sen jälkeen. Ajon jälkeen ylittyvä taso viittaa tilanteeseen, jossa tekijä nauttii alkoholia ennen ajamista, mutta alkoholi ei ehdi imeytyä kehoon ajon aikana, ja raja-arvot eivät ylity. Käytännössä siis tekijän veren alkoholipitoisuus tai puhallusilman alkoholipitoisuus ei ylitä rattijuopumukselle asetettuja rajoja, mutta arvot tulevat ylittämään rajat myöhemmin vaikka tekijä ei enää alkoholia ajon jälkeen nauttisi. Alkoholia on siis nautittu rajat ylittävä määrä, mutta se ei ole ehtinyt vaikuttaa. Tällaisen tilanteen kriminalisoinnilla on haluttu minimoida tapaukset, joissa henkilö ajaa nousuhumalassa.
On mahdollista, että itse teosta, eli alkoholin nauttimisesta sekä ajamisesta, on jo kulunut useampi tunti aikaa, ja tekijä saadaan puhallutettua vasta myöhemmin. Tällöin voidaan tehdä takaisinlaskenta, eli selvitetään veren alkoholipitoisuus teon hetkellä vähentämällä nykyisestä tasosta kulunut aika eräänlaisella laskukaavalla.
Huumausaineet ja rattijuopumus
Rattijuopumukseen voi siis syyllistyä, jos veressä on huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta. Rikoslaissa huumausaineiden määritelmässä viitataan vain huumausainelakiin, jossa taas viitataan määritelmien osalta kansainvälisiin sopimuksiin. Yleisimpiä huumausaineita ovat kannabis, erilaiset opiaatit kuten heroiini ja lääkkeet kuten subutex. Huumausaineen olemassaolo kehossa tutkitaan verikokeella. Laissa ei mainita mitään rajoja pitoisuudelle, eli kyseessä on nollatoleranssi.
Aineenvaihduntatuotteella tarkoitetaan laissa käytännössä sitä tuotetta, joka muodostuu, kun huumausaine hajoaa elimistössä. Ongelmallista aineenvaihduntatuotteissa on se, että niitä voidaan havaita veressä joskus viikkojenkin kuluttua käytöstä. On selvää, että ne eivät silloin vaikuta kuljettajan ajokykyyn. Lakia säädettäessä, ja nollatoleranssista päätettäessä, ei tutkimusmenetelmät olleet vielä niin pitkällä, että viikkojen takaiset käytöt näkyisivät veressä.
Luvalliset lääkkeet on rajattu rattijuopumuksen ulkopuolelle, ainakin huumausaineita koskevassa kohdassa. Luvallisia lääkkeitä on kahdenlaisia: reseptilääkkeet ja ilman reseptiä saatavat lääkkeet. Jos henkilölle on määrätty lääkettä lääkärin toimesta, lukeutuu se näihin lääkkeisiin. Lääkärin ei tarvitse olla Suomessa toimiva, eikä lääkkeellä tarvitse olla myyntilupaa Suomessa. Edellytetään kuitenkin, että sitä käytetään sen oikeaan käyttötarkoitukseen. Siten esimerkiksi huumeriippuvuuteen määrättävää subutexiä ei tietenkään saa käyttää suonensisäisesti, vaikka sitä olisi henkilölle määrätty.
Rattijuopumus voi myös tulla kyseeseen aineiden osalta, jotka eivät ole alkoholia tai huumausainelain mukaisia huumaisaineita. Kyse on yleensä lääkkeistä, jotka ovat täysin laillisia, mutta vaikuttavat suorituskykyyn heikentävästi. Fimea pitää juuri tällaisista lääkkeistä listaa. Kyse voi olla myös siitä, että lääke yksin ei heikennä suorituskykyä, mutta alkoholin vähäinenkin käyttö yhdessä lääkkeen kanssa heikentää.
Moottorikäyttöinen ajoneuvo ja sen kuljettaminen
Ensinnäkin on huomioitava, että rattijuopumuksesta voidaan rangaista siitä huolimatta, että teko tapahtuu yksityisellä alueella. Siten suljetussa pihassakin voi syyllistyä tekoon.
Lain mukaan moottorikäyttöinen ajoneuvo on konevoimalla kulkeva ajoneuvo, kuten auto, mopo, moottoripyörä, moottorikäyttöinen kolmipyörä, kevyt ja raskas nelipyörä, traktori, kevytauto, moottorityökone ja maastoajoneuvo. Myös raitiovaunu on erillisen maininnan johdosta rattijuopumuksen piirissä. Polkupyörä ja sähköpotkulauta taas eivät ole ajoneuvoja, joilla voi rattijuopumukseen syyllistyä, niillä on tosin oma pykälänsä rikoslaissa, joten rankaisematta teko ei välttämättä jää.
Kuljettamisen käsite on suhteellisen tiukka. Ajoneuvon tulee liikkua, jotta kyse olisi kuljettamisesta. Siten auton käynnistäminen jää teon määritelmän ulkopuolella, samoin se, jos auto ei jostain syystä liiku, vaikka henkilö kaasua painaisikin esimerkiksi lumipenkan takia. Yrityskään ei ole rattijuopumuksen osalta rangaistava. Kuljettamiseksi tulkitaan myös hallinnan riistäminen. Kyse on siitä, että matkustaja tekee jotain kuskille kuuluvaa, esimerkiksi painaa jarrua, vaihtaa vaihdetta tai vetää käsijarrusta.
Tahallisuus rattijuopumuksessa
Kuten rikokset yleensäkin, rattijuopumuksesta rankaiseminen edellyttää tahallisuutta. Tahallisuus liittyy humalaan sekä kuljettamiseen. Tekijällä tulee siis olla tietoisuus siitä, että hän on päihtynyt. Salaa humalaan juotettua ei siis voida rangaista. Kuljettamiseen liittyvä tahallisuus liittyy siihen, että henkilön on yritettävä liikuttaa ajoneuvoa. Siten käsijarrun hutaiseminen vahingossa ei lähtökohtaisesti tuo rangaistavuutta.
Törkeä rattijuopumus
Rikoslain mukaan, jos rattijuopumuksessa rikoksentekijän veren alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea tai hänellä on vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, tai rikoksentekijän kyky tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti huonontunut taikka rikoksentekijä on käyttänyt muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti huonontunut, ja olosuhteet ovat sellaiset, että rikos on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä rattijuopumuksesta vähintään 60 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Törkeällä muodolla on siis kolme ankaroittamisperustetta. Vielä edellytetään abstraktia vaaraa toisen turvallisuuden. Rattijuopumuksen perusmuodossa ei edellytetä minkäänlaista vaaraa, koska se on presumoitu, eli teko tulkitaan aina aiheuttavan vaaraa. Kaikki ankroittamisperusteet liittyvät päihtymyksen tasoon. Ensinnäkin raja-arvot on asetettu hieman yli kaksinkertaisiksi. Suorituskyvyn huomattava alentuminen tekee myös teosta tuntuvan. Kyse on siitä, että huumausaineiden aiheuttaman päihtymisen tasoa on vaikeampaa mitata, eikä alkoholinkaan osalta ole haluttu asettaa absoluuttisia rajoja, jonka alle jäävä teko ei voisi olla törkeä.
Vaaran käsite käytännössä merkitsee sitä, että yksityisellä alueella tai muuten syrjäisellä alueella, jossa ei ole liikennettä, törkeä teko harvoin tulee kysymykseen. Myös ajoneuvon laatu vaikuttaa vaaran mahdollisuuteen. Mopolla on vaikeampaa aiheuttaa vaaraa muille, kuin esimerkiksi kuorma-autolla. Toisaalta jos mopoilija kyydissä on matkustaja, aiheutuu tälle suhteellisen helposti vaaraa.
Jos tarvitset lainopillista apua asiaan liittyen, ota yhteyttä meidän asiantunteviin rikoslakimiehiin.
Comentários