• Henrik Pirhonen

Tahalliset henkirikokset


Rikoslaissa on neljä eri rikosnimikettä tahalliselle henkirikokselle: tappo, murha, surma ja lapsensurma. Kolme ensimmäistä ovat saman teon eri asteita, eli toisen ihmisen hengen riistäminen tahallisesti. Neljäs, eli lapsensurma, koskee erityistä tapausta, jossa äiti tappaa lapsensa synnytyksestä johtuvista syistä.


Henkirikoksen kohteena on aina toinen ihminen. Oikeudellisen tulkinnan mukaan, ihmishengen suoja alkaa syntymästä, ja loppuu kuolemaan. Siten sikiöön kohdistuvaa tekoa ei voida rangaista henkirikoksena, vaan esimerkiksi laittomana raskauden keskeyttämisenä. Ihminen on kuollut, kun hänen aivotoimintansa on kokonaisuudessaan ja pysyvästi lakannut.


Eutanasia, eli aktiivinen kuolinapu, on suomalaisen oikeuden mukaan henkirikos, joten rikoslain säännökset soveltuvat siihen. Kuolinhoito, eli passiivinen kuolinapu, on jokseenkin tulkinnanvarainen käsite rikosoikeudessa. Usein sinänsä passiivinen teko, voidaan rikosoikeudessa tulkita aktiiviseksi, jos kyse ei ole lääkintähenkilökunnan pidättäytymisestä turhista toimenpiteistä, jolloin passiivisuus on sallittua.


Itsemurha ei Suomessa ole rangaistavaa, eikä myöskään avunanto itsemurhaan. Avunannon kriminalisointi vaikeuttaisi poliisia turhaan, joten se on jätetty lain ulkopuolelle. Toisaalta on mahdollista saattaa avunantaja vastuuseen välillistä tekemistä koskevan konstruktion kautta.


Tahallisuus henkirikoksissa


Teon rankaiseminen tappona, murhana tai surmana, edellyttää tekijältä tahallisuutta. Tahallisuuslajeja on kolme: varmuustahallisuus, todennäköisyystahallisuus ja tarkoitustahallisuus. Varmuustahallisuus tarkoittaa sitä, että tekijä on pitänyt seurausta varmana. Kyse on siis siitä, että tekijän ei tarvitse tarkoittaa aiheuttaa seurausta, jos hän on kuitenkin tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää, että seuraus hänen teostaan aiheutuu. Todennäköisyystahallisuus tarkoittaa sitä, että tekijä on pitänyt seurausta varsin todennäköisenä. Käytännössä tämä tarkoittaa yli 50 % ylittävää todennäköisyyttä. Siten revolverin lataaminen yhdellä luodilla, pesän pyöräyttäminen, ja toista kohti aseen laukaiseminen, ei täytä tahallisuuden tunnusmerkistöä, eikä teosta näin voida tahallisena rangaista, riippumatta seurauksesta. Tarkoitustahallisuus on tahallisuuden raskain muoto. Siinä tekijän tavoitteena on aiheuttaa tietty seuraus, henkirikoksissa toisen kuolema.


Tahallisuuden tulee vielä kohdistua oikein. Jos tekijä yrittää ampua eläintä, mutta osuukin ihmiseen, ei hänen tekonsa ole tahallinen, eikä siten tahallisena rangaistava. Jos taas tekijä yrittää ampua ihmisen, mutta osuu väärään ihmiseen, on kyse silti tahallisesta henkirikoksesta, koska tarkoitus oli aiheuttaa tapahtunut seuraus.


Viimeiseksi tahallisuuden tulee vielä olla oikean aikaista. Jos tekijän tarkoituksena on ajaa uhrin pihaan ja ampua tämä sen jälkeen, vaikka oven läpi, ei tahallisuus täyty, jos tekijä sattuukin vahingossa ajamaan uhrin päälle pihaan kurvatessaan.


Yritys henkirikoksissa


Yritys on rangaistava kaikissa henkirikoksen muodoissa. Teko etenee yrityksen tasolle silloin, kun käsillä on vaara rikoksen täyttymisestä. Käytännössä tämä tarkoittaa konkreettista hengenvaaraa. Siten pelkkä uhkailu ei täytä yrityksen käsitettä. Yritys voi täyttä esimerkiksi siinä tilanteessa, että tekijä ampuu uhria kohti, mutta ei osu uhriin, tai vaihtoehtoisesti osuu uhria, mutta uhri ei sen seurauksena kuole.


Jos vaaraa ei ole ollut, ei yrityksestä lähtökohtaisesti rangaista. Kuitenkin tilanteessa, jossa vaaran syntyminen on estynyt satunnaisista syistä, rangaistaan yrityksestä. Jos henkilö on yrittänyt aiheuttaa seurauksen, mutta todellista vaaraa ei ole edes teoriassa ollut, on kyse kelvottomasta yrityksestä, josta ei rangaista. Esimerkiksi HIV:n tahallisen tartuttamisen yrittäminen ei lähtökohtaisesti ole rangaistavaa, koska tarttumisen riski on niin vähäinen.


Tappo


Rikoslain mukaan, joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.


Teon kuvaus on yksinkertainen: jos tappaa toisen, syyllistyy tappoon. Tappo tarkoittaa toisen hengen tahallista riistämistä, joten tekotapoja on lukuisia. On mahdollista, että tappo tehdään laiminlyönnillä, jolloin tekijän tulee olla vastuuasemassa ja laiminlyönnin merkitystä on pidettävä aktiivisen teon kanssa samanarvoisena. Tappo on seurausrikos, eli edellytetään tiettyä seurausta, jotta teosta voidaan rangaista. Seurauksena on toisen kuolema. Teon ja seurauksen tulee olla syy-yhteydessä toisiinsa. Syy-yhteyden jatkuvuus ei ole loputon, joten edellytetään vielä, että kuolema oli teon ennalta arvattava seuraus. Koska mahdollisia seurauksia on vain yksi, ei teon ankaruutta voida tulkita seurauksien mukaan. Siksi motivaatiota annetaankin tekijän motivaatiolle sekä tekotavalle. Tappo on tahallisen henkirikoksen perusmuoto. Jos teko tulkitaan törkeäksi, tulee kyseeseen murha, ja jos taas käsillä on lieventäviä seikkoja, voi kyseeseen tulla surma.


Vaikka laki ei sitä mainitse, on tapon enimmäisrangaistus 12 vuotta vankeutta. Keskimääräinen rangaistuksen pituus on 10 vuotta, jos tekijä on ollut täydessä ymmärryksessä. Tapon yrityksen keskirangaistus on 4 vuotta.


Murha


Rikoslain mukaan, jos tappo tehdään vakaasti harkiten, erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi. Yritys on rangaistava.


On ensinnäkin huomioitava, että teko kokonaisuutena tulee olla törkeä. Koska henkirikokset ovat jo luonnostaan kaikkein törkeimpiä rikoksia, on törkeys korotettua. Teon tulee olla tappona törkeä, ei vain yleisellä rikoksen tasolla törkeä.


Ensimmäinen ankaroittamisperuste on vakaa harkinta. Kyse on pääasiassa teon suunnitelmallisuudesta. Vakaasti harkittua rikosta ei tehdä hetken mielijohteesta. Se, että teko ei mene suunnitelman mukaan, ei poista teon harkittua olemusta. Yksi harkintaa osoittava tekijä on tekoon varustautuminen. Myös ryöstömurha, eli anastamistarkoituksessa tehty tappo, osoittaa helposti harkintaa.


Toinen ankaroittamisperuste on raakuus ja julmuus. Esitöiden mukaan kyse on tekotavasta, eikä siitä, miltä teko ulospäin näyttää. Raakuutta ja julmuutta osoittaa esimerkiksi teon hitaus, aiheutettu tuska ennen tappoa tai se, että uhrina on lapsi.


Kolmas ankaroittamisperuste on yleinen vaara, eli yleisluonteinen, muille kuin uhrille aiheutuva vaara. Tyyppiesimerkki on räjähteen käyttö. Neljäs ja viimeinen ankaroittamisperuste on uhrin toimiminen virkatoimessa teon tapahtuessa. Tyypillisesti puhutaan ”poliisimurhasta”, mutta myös vanginvartijat ja järjestyksenvalvojat saavat suojaa. Vartioimisliikelain mukainen vartija ei ole lain tarkoittama virkamies.


Rangaistus murhasta on elinkautinen, joka teoriassa siis kestää koko tekijän lopun elämää. Suomessa ei ole määrätty elinkautisen enimmäis- tai vähimmäiskestoa, mutta se kestää keskimäärin 14 vuotta. 12 vuoden vankeuden jälkeen Helsingin hovioikeus käsittelee vankeuden jatkamista koskevan asian. Myös presidentillä on armahdusoikeus.


Surma


Rikoslain mukaan, jos tappo, huomioon ottaen rikoksen poikkeukselliset olosuhteet, rikoksentekijän vaikuttimet tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava surmasta vankeuteen vähintään neljäksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.


Kyse on siis taposta, josta tuomitaan lievempi rangaistus, koska asiaan liittyy lieventäviä asianhaaroja. Usein kyse on tekijän motivaatiosta. Tappo saatetaan aiheuttaa hätävarjelun tai pakkotilan vallitessa. Rikoksentekijän vaikuttimet viittaavat tyypillisesti säälistä tehtyihin henkirikoksiin, kuten eutanasiaan.


Lapsensurma


Rikoslain mukaan, nainen, joka synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa, on tuomittava lapsensurmasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.


Teon tunnusmerkistö siis edellyttää, että tekijä on lapsen äiti, ja asiaan on vaikuttanut synnytyksestä johtuva olotila. Mitä kauemman ajallisesti siirrytään synnytyksestä, sitä epätodennäköisempää pykälän soveltaminen on. Käytännössä lapsensurman katsotaan tapahtuvan synnytyksen yhteydessä tai heti sen jälkeen. Jos tekoa ei katsota lapsensurmaksi, on kyse taposta, murhasta tai surmasta.


Verrattuna surmaan, lapsensurman rangaistus on huomattavasti kevyempi. Enimmäisrangaistus on 2,5 kertaa lyhyempi, kuin surmassa.

Jos tarvitset asiaan liittyen lainopillista apua, ota yhteyttä meidän asiantunteviin rikoslakimiehiin.


Rikoslaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L21


4 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki